keskiviikko 12. helmikuuta 2014

kuvat: jäätila

Aurajoen siliällä pinnalla on jäätä noin 27 senttiä, mutta förin väylän kohdalta se on sula. Marttilalaisia jalkailijoita varten on jään yli rakennettu kävelysilta. Jos säät pysyvät pitkään leutoina, on föri otettava talvikäyttöön, mutta muutaman minuutin lauttamatka kaupungille mennessä ja sieltä tullessa, polkupyörän kanssa tai ilman, on ihan virkistävä. Joutsenten sijasta on juuri nyt tyydyttävä sorsiin ja merikotkien sijasta variksiin.

6 kommenttia:

  1. Siltaa mekin joudumme käyttämään Vantaan ylittämiseen, ensi kertaa vuosiin emme ole joen uomassa kulkeneet.
    Kirjoitin pienen muisteluksenkin äsken mutta onnistuin kadottamaan sen, Siis parempien säiden toivossa nyt vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää pakkas- ja lumitalvea toivo, mutta vastahan hädin tuskin on helmikuun puoliväli.. Brittein saarilla ei vettä ole tulvinut taivaalta nykyistä määrää tähän aikaan vuodesta 250:een vuoteen.

      Poista
  2. Kummallisia ovat kelit täällä Kainuussakin. Parhaillaankin monta päivää jo suvestanut (pakkasjakso sitä ennen "normaali", mutta lyhyt), lunta tuskin viittä senttiä kaupungissa. Maakunnailla ehkä korkeintaan 15 senttiä.

    Talvenkulku on tosiaan samanoloinen kuin mitä Paavolainen kuvasi pv-kirjamerkinnöissään viimeisenä sotatalvena 1944. Silloin oli lunta tullut kunnolla (Keski-Suomessa) vasta maaliskuussa. Helsingin pommituskuvissakaan lunta ei taida juuri näkyä.

    Mutta väliäkös tällä. Ei kola kulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tulee taas lunta, kun aika on ehtinyt jo jälkeen puolenyön, mutta voi olla, että tavanomaiseen tapaan pilven etureuna antaa lunta ja takareuna vettä.

      Kirjastossa selasin Kaltiota ja katsoin sen Parnassoa paremmaksi. Parnasso on jotenkin väritön ja jengiytynyt. Lopetin äsken sen tilaamisen. Jos reissustasi kerääntyy hyvää materiaalia, niin Kaltioonkin voisit yrittää sentata. Maksanevatkin jotain.

      Poista
  3. Upean sumuisia kuvia ja förillä on tullut joskus aikoinaan kuljettua...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla lautasilta käytössä parina pakkasviikkona.

      Poista