torstai 20. maaliskuuta 2014

sovitus

Hangon merkillisiin muistomerkkeihin kuuluu Sovitus, vuoden 1918 kansalaissodan torso, jonka rintakehään on naputeltu nyt jo hyvin kulunut vuosiluku, jota on täytynyt värillä ehostaa. En saanut möykkyä kunnolliseen valaistukseen ja jottei minun tarvitse siitä enempää sanoa, annan puheenvuoron Alastomalle kriitikolle vuodelta 2011:

Julkista taidetta 44: Retki Hankoon Lauantaina 23.7. teimme retken Hankoon käydäksemme kahvilla sieltä citykesämökin vuokranneen ystäväpariskuntamme kanssa. Kahvittelun ja uimisen lisäksi tuli nähtyä muutama aika outokin veistos. Raatihuoneen puistossa niitä oli oikein kaksin kappalein. Catharina Kajanderin (s. 1945) Sovitus (2008) paljastettiin tämän vuoden vappuna: Kyllä veti sanattomaksi! Kauempaa katsoen luulin, että kyseessä on "vain" melko tavanomainen torsoveistos, jota joku irvileuka oli mennyt töhrimään. Mutta totta se oli. Taiteilijan itsensä mukaan veistos kuvaa "pienen ihmisen avuttomuutta suurten tapahtumien pyörteessä". Kyse on siis kansalaissodasta, jossa taiteilijan äidinisä menetti henkensä vankileirillä, minkä seurauksensa hänen äitinsä joutui huostaanotetuksi. Tarina on tietenkin kauheaa inhimillistä tragediaa, mutta veistos ei sitä onnistu välittämään – ei myöskään nimensä mukaisesti mitään sovitusta. Se on vain eriskummallinen, outo, jopa vähän hassunkurinen.

16 kommenttia:

  1. Niin, ihan omastakin kokemuksesta tiedän kuinka vaikeata on itsellensä tunnustaa että pieleen meni, ei toimi tämä vaikka miten hion. Voi se olla masentavaa. Veistokseen on mennyt rahaa, onko kyse tilaustyöstä? Minlälainen on paljastustilaisuus ollut, tunteita uhkuva tahi ulkoisesti normaali vaiko poliittisesti korrekti? Onko taiteilija uskonut työhönsä vai joutunut itselleenkin uskottelemaan? Ahdistavia kysymyksiä. Ehkä kaikki meni hienosti ja aika tasoittaa.

    Muistelen kuvanveistäjä Jooseppi Mannista joka ei Kajaanin sankaripatsaaseen edes nimeänsä kehdannut naputtaa. Tragediaan päättyi Joosepin elämä.

    Se hankaluushan veistoksissa on ettei niitä ole helppo säädyllisen väliajan jälkeen pistää vintille unohtumaan kuten maalauksille usein käy. Mutta siis, ehkä kaikki meni hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsotaiteilija Catharina Kajander pitää päätyönään torsoa nimeltä 1918, jonka valtio on hankkinut kokoelmiinsa. Sen hän on omistanut 1918 kansalaissodasta kärsineille naisille ja lapsille. Ei epäonnistuminen mitään, jos siitä saa tarpeeksi täppiä. Kuka sitä paitsi nykyään voi sanoa mitään taideluomaa epäonnistuneeksi. Kaikki mahtuu taiteen rajoihin. Oikeastaan harmittaa, että aikoinaan lopetin sutimisen, koska luulin, että minun oli tultava joksikin.

      Poista
    2. Minä luulin Sovituksen tarkoittavan aivan jotain muuta, Miksi tämä nimi? Ei ymmärrä.

      Poista
  2. Näkyi tosiaan olevan kaikenlaista netissä Catharinasta. Se sitten siitä.

    VastaaPoista
  3. Minusta Jooseppi Mannisen Kainuun asutuksen muistomerkki Paltamossa, Kiehimänkukkulalla (-mäellä) on oikeinkin onnistunut. Tuota sankarpatsasta en muistakaan vaikka olen hautausmaalla käynyt monasti. Kirkon luona oleva on jonkun muun suunnittelema ja on hyvin tyypillisen tavanomainen, eli ei hätkäytä ei hetkauta vaikka vakava aihe atkana onkin.

    Pekka Kauhasen Kekkosen kierukka, "Suuri aika" sen sijaan siinä lkirkon ähellä on ehkä tulkinnallisempi veistos. Outo, sanoisinko. Kumajaahan se mukavasti, ontto messinkiputki kun on, ja mutkilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valto

      Kauhasen kierukka on minua aina huvittanut ja kuvaa oikein hyvin Kekkosen luonnetta sellaisena kuin minä se ymmärrän. Kiemuraisempikin se voisi olla. Olen syönyt puolukoita Puolangalta Paltamolle vievän tien varresta, mutta Paltamolle asti en ole päässyt.

      Poista
    2. Kale

      Kekkosen luonnettahan ne sanovat sen kierukan ilmentävän, mutta onko Kauhasella sellainen itsellä alunalkaen ollut tarkoitus? Mikä piru mieheksi sekin siis.

      Minua se on alkanut pikkuhiljaa ärsyttää koko torvi kun sen joka pv näen hakiessani Gaiusta eskarista siitä vieressä olevasta, Knin vanhimpiin rakennuksiin kuuluvasta Tapiolan pv-kodista. Ei tavalliset patsaat sellaista ärsytystä aiheuta. Ne ikään kuin ajan kuluessa etsautuvat maisemaansa, mutta tämä ei.

      Puolangan ja Paltamon välinen väylä mäkineen ja mutkineen onkin melkoinen punnerrettava polkupyörällä. Yleensä ne seudut sitä ovat. Hiekkamontuissa on hyvä siinä välillä telttailla. Poroja vain saattaa aamusella olla tokka ympärillä, ja sitä tehden myös lukuisa määrä paarmoja ja muita öttiäisiä.

      Poista
    3. Aika torvia valtuutetut, jotka tuollaisen torven hankinnasta ovat päättäneet.

      Eikö se Heikki Meriläinenkin ollut Paltamosta (Mooses ja hänen hevosensa). Sitten sieltä on kotoisin se ylipitkien Cajanusten porukka, jonka edustaja Väinö Myllyrinnekin oli. Puhuttiin Paltamon jättiläisistä.

      Poista
  4. PS. http://www2.hs.fi/extrat/kulttuuri/jattilaisenjaljet/kuukausiliite.html

    VastaaPoista
  5. Valto

    Jooseppi oli meille täällä oulunkylässä 50-luvulla näkyvä henkilö, tuttukin. Hän tienasi leivänmuruja laittamalla tuossa olevaan kirjakauppaan monenlaista pikkukeremiikkaa myyntiin, pieniä eläimiä, karitsoita peikkoja ja sen sellaisia. Teki siskostanikin pienen kuvan mutta se meni jotenkin pilalle. Sitten myöhemmin J meni deekikselle ja etsi apua myymällä joitain "moderneja" töitä, mekin auttamismielessä jotain ostimme. Ehkä 60-luvun lopulla hän katosi näköpiiristämme. Tuskin voi olla elossa.

    Kajaanin kirkon vieresä oleva patsas kyllä aivan ilmeisesti on Joosepin tekoa. Lehtikuvan paljastustilaisuusesta muistelen aikoinaan nähneeni. Kajaanissa käydessämme parikymmentä vuotta sitten etsimme signeerausta. Kun sitä ei löytynyt kävin kirkon ihmisiltä kysymässä teitoja patsaasta. Tulos oli laiha "se on jonkin mankkisen tekemä". Itse uskon että patsas on Joosepille ollut 'rahatyö' joita aika lailla tehtiin sodan jälkeen. Teki sen rutiinilla. Jooseppi ehkä hiukan häpesi tätä asetelmaa. Varmasti se oli miehen omimman, satumaailmaan taipuvan luonteen vastainen, ei hän 'sankaritaiteilija ollut'.

    VastaaPoista
  6. hh

    Kummia kirkonihmiset. Netissä asiasta: http://www.kajaani.fi/Kaupunkitieto2/Nahtavyydet/Hyvastijatto/

    Olen itse tutkimassa sellaisen taiteilijan elämää kuin RHalmetoja joka myös on jäänyt unholaan. Kimmokkeen sain alunperin kun löysin taulukäärön nykyisen kotimme muhatäytteistä kun remontoin sitä. Halmetojan penkominen jäi jo unholaan, mutta koska olin kirjoittanut löydöstäni blogiini, otti minuun pari viikkoa sitten yhteyttä taiteilijan tytär. Ja sen myötä alkoi purkautua aika paljon asiaa. Se tuntuma mulla nyt on, ettei se ole ollutkaan pelkkä viinarahoja tienaava syrjäänvetäytyjä vaan myös ihan oikeasti osaava taiteentekijä joka itseään ei ole mainostanut. Vaistosin siis oikein kun laitatin kehyksiin sen taulun enkä laittanut roskalavalle niin kuin paljon muuta vanhan talon roinaa.

    Terveisiä oulunkylään Tapio Rautavaaran patsaan maisemiin. Risupadontiellä asuu minun setäni, 79,5 vuotta jota kävin viime syksynä viimeksi moikkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valto kappas,

      kerkisit jo vastaamaankin hernerokkaa syödessäni. Kävin minäkin pikavisiitillä vintillä kun tiedän siellä olevan vanhan kuvalehden ja siinä artikkelin Joosepista. Ei nyt ollut onni myötä, siellä on pirusti kamaa etten uskalla luvata sen äkkiä löytyvän. Mies oli hiljainen, tumma ja pienikokoinen kuten siihen aikaan monet syrjäseuduilla mutta vireän oloinen. Hyvä muisto hänestä jäi.

      Kiitos terveisistä. Rautavaarankin olen 'tavannut', jälleen siskoni siivellä, tämä kun oli Tapion tyttären luokkatoveri ja Tapsa lauloi joskus näille henk.koht laulun. Meitä poikia harmitti kun jäimme paitsi huomiosta! Tasan ei käy ...

      Poista
  7. Ps. Tuli kirjoitusvirheitä kun oli niskan päällä käsky: syömään-heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyy olleen Helsingin kanikonttorin huutokaupassa 11.10.2012 myytävänä R. Halmetoja -72, 79X44, lähtöhinta 20 euroa. Ei me, Hannu, olla koskaan myyty noin halvalla, mutta lahjaksi ollaan annettu.

      Poista
  8. Sssshhh …, Kalevi perhana! Elä, elä sie puhu hinnoista mithään, net muuten on kohta täälä taas, karhut …

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koskaan unohda sitä, kun yhtenä päivänä sain parista taulusta enempi kuin kuukauden leipätyöstä, mutta se on jo rikoksensa vanhentunut. Myin yhdelle opettajalle ja yhdelle oopperalaulajalle. Minulla ei ollut "nimeä", mutta oli muutamia keskiluokkaisia mesenaatteja. Voi olla, että vielä törmäämme tauluihin, jotka on signeerattu hoo hoo ja koo hoo.

      Poista