lauantai 10. toukokuuta 2014

demokratiaa

SDP:n puoluekokous on ohi. Entisenä vanhanajan järjestöaktiivina tulin taas ajatelleeksi, että puolueelle valittaisiin puheenjohtajaksi järjestötyön johtaja eikä ministeri, mutta toisin kävi. Toisaalta on todettava, että ministeriksi kelpaisi vaikka viitasaarelainen sirkkelisahuri, sillä ministeriö tekee työn ja ministeri kantaa poliittisen vastuun ja edustaa.

SDP:lle tekisi hyvää olla oppositiossa. Siinä punnittaisiin Rinteen kyvyt ja kentän kunto.

Puolueet eivät enää ylipäätään panosta järjestökenttänsä vahvistamiseen, vaan satsaavat vaalikarjan paimentamiseen mainoskampanjoin, makkaroin, pullakahvein, ilmapalloin ja soppatykein.

Katainen pääsi eduskuntaan vessapaperia jakamalla.

Runsaasta jäsenistöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Eduskuntapuolueet eivät rahoita toimintaansa jäsenmaksuilla, vaan veronmaksajien varoilla, kuten luterilainen kirkko. Se on demokratiaa.

5 kommenttia:

  1. Ainakin on uudella pomolla monipuolinen elämänkokemus ja aivot joilla sitä lisätä. Se onko havaintokyky terveellä pohjalla on toinen juttu.

    Oikein sanot kun vihjaat puolueiden elävän oudoissa huuruissa tuon automaattirahoituksen johdattamana.

    VastaaPoista
  2. AY-pampuista on lähikokemusta Heinäluoman osalta. SDP:n työläisyys on vuosien mittaan vähentynyt ja vähentyy yhä. Päivä on jo koittanut orjille. Puolueen viimeinen työläispääministeri oli Rafael Paasio, jonka kuuluisat sanat pari piirua vasemmalle ei puoluetta vasemmistolaistanut, vaan oli myönnytys Kekkosen idänpolitiikalle ja siihen liittyville sisäpoliittisille kommervenkeille. Paasio sai kantaa pilkkanimistystä mannerten välinen suurin nahjus. Suomen tärkeimmät kanainväliset kontaktit ja kauppasuhteet suuntautuivat suurelta osin Neuvostoliittoon. Paasio ei juonut viinaa eikä idänsuhteiden hoitamisessa kielitaitoa tarvinnut. Hän kävi vaikenemassa Neuvostoliitossa ja puolueen idänsuhteet kuntoutuivat vasta, kun Kekkonen oli kävellut Pitkänsillan puoliväliin ja siitä vähän ylikin. SDP:n piti ymmärtää, että Suomen suuntautuminen länteen edellytti villisikojen metsästämistä idän laitumilla.

    Se menneistä.

    Puolueensa puheenjohtajuuden mnettänyt Jutta Urpilainen siteerasi Mauno Koivistoa, että valtiovarainministeriydestä saa sielullensa vahingon, mutta muistettakoon, että Koivisto ei ollut puolueensa puheenjohtaja eikä edes kansanedustaja.

    Jos puolueen puheenjohtaja itseoikeutetusti pukeutuu ministerin liituraitoihin, hän edustakoon ensi sijassa ministeriyttä eikä puolueensa puheenjohtajuutta, ettei myöhemmin tarvitse sielunvammasta valittaa. SDP:lla on varapuheenjohtajia ja puoluesihteeri, mutta vallan näkyvä jakaminen on istuvalle puheenjohtajalle tietysti aina riski.

    VastaaPoista
  3. PS. Minusta ei olisi haitaksi, vaikka SDP kärsisisi seuraavissa eduskuntavaaleissa oikein rökäletappion ja rupeaisi korjaamaan järjestö- ja kannatuspohjaansa oikein urakalla. Saisi Rinnekin näyttää järjestöjohtajakykynsä. Olen mielenkiinnolla seuranut oppositiopuolue Kepun nousua ainakin kannatusmittauksissa. Vähän minusta tuntuu siltä, että Perussuomalaisten hovikelpoistuminen Soinin persoonan kautta tulee vähentämään persujen kannatusta. Liikkuvilla äänestäjillä on myös merkitystä, samoin nukkuvien puolueen kannatuksella.

    VastaaPoista
  4. Tällä johdolla demarit saattavat piankin olla oppositiossa, sieltä on helpompti huudella aidan takaa.
    Ei moitita Juttaa, vaikeassa paikassa on hoitanut kohtuuhyvin hommansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta Urpilainen saattaa olla pätevä jollakin muulla alalla kuin puoluejohtajana. Rinteen puoluejohtajan kyvyt ovat vasta arvailtavissa. Suutaan se ainakin osaa soittaa.

      Poista