torstai 29. toukokuuta 2014

rajavartiolaitos

rantoja vartioi

2 kommenttia:

  1. Rajojahan sen pitäisi vartioida, eikä rantoja. Vaikka kukapa kumpiakaan nyt matkaansa veisi. Eivätkä rajat itsekseen pakoonkaan pötki niin kuin vanginvartijoilta vahdittavat joskus.

    Sanovat rajoja siirreltävänkin, mutta eiköhän ne vain halkaise kokonaan uuden (kuin Stalin aikoinaan) vahvimman oikeudella haluttuun kohtaan ja hylätty rajalinja jää pusikkoa kasvamaan entisille sijoilleen. Kerivätkö edes tuhansien kilometrien mittaisia piikkilanka-aitoja sulattamoon.

    Krimillä taisivat tämän uusimman rajan raivailla joskus ammoin olleisiin entisiin. Nostelivat vanhat, sammaloituneet pyykkikivet pystyyn ja vuolivat tuoreet rajapuomit uusiin kohtiin.

    On se kammottava uskonto tuo rajauskonto. Kammottavin kaikista.

    VastaaPoista
  2. Krimin niemimaa on joutunut aikojen saatossa monenlaiseksi heittopussiksi. Venäläisten historiatulkinnan mukaan alue annettiin Ukrainalle 1954 venäläisten ja ukrainalaisten 300-vuotisen liiton kunniaksi. Idea oli Nikita Hruštšovin, joka oli syntyjään ukrainalainen, kuten monet muutkin neuvostojohtajat Leonid Brežneviä myöten. Ukrainaa on sanottu Vähä-Venäjksi ja sen kieli muistuttaa venäjää.

    Stalin lupasi Petsamon suomalaisille ikiajoiksi, mutta perui puheensa.

    Viimeisen akateemisen historiatutkimuksen mukaan (Jenni Kirves) Suomessa oli runsaasti suur-suomi-henkisyyttä ihan natsattomia sotilaita myöten, vaikka Linnan Tuntemattomasta on jäänyt voimakkaana elämään lausahdus rosvoretkelläolosta.

    - Nyt juur. Täl hetkel Hietasen poika astu ulkomail.
    - Venäjällä ollahan pojat, sanoi Salo.
    Lahtinen ontui äreänä, mulkoillen kulmiensa alta toisia ja murisi:
    - Niin ollaan. Ja tähän loppui sitten meitin oikeutemme. Meinaan tästä lähtien ollaan rosvoretkellä. Että sen tiedätte.
    - Rosvoretkellä, rosvoretkellä, ärähti Sihvonen vihaisesti. - Myöhän sitä ollaan rosvoja, kun rajoja ylitetään. Toiset sitä vaan turvallisuuttaan varjelee, kun rajoja siirtelevät.... Rosvoja, rosvoja....khy....khy.

    Herrat piirsivät Suur-Suomet rajat Norjasta Uralille ja Yrjö Jylhä runoili:

    ”Me marssimme taas - rajat ratkeevat alta
    kuin kahleet silmukka silmukalta.
    Päin Äänisjärveä, Vienanmerta
    me ryntäämme myrskynä, vuotaen verta.”

    VastaaPoista