torstai 12. kesäkuuta 2014

uskottava puolustus

Sodankäyntiin liittyen meillä hoetaan alituisesti sanaparia uskottava puolustus, mutta ainakaan minulle ei ole käynyt ilmeiseksi, mitä näillä kiertoilmaisuilla tarkoitetaan.

Platonin esittämän perinteisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus.

Keinotekoinen uskottavan puolustuksen käsite perustuu enemmän asenteeseen kuin tietoon ja niinpä on kehitelty kansalaisia varten oikein kehäpäätelmien äiti, jonkinlainen oikeutusteoria selittämään poliitikkojen ja kapitulanttien väittämien ja uskomusten oikeutusta ja ennen kaikkea sitä, miksi riittävän sotakaluston omaavan Suomen on välttämätöntä liittyä sotilasliitto Natoon, joka toimintaohjelmansa mukaan puolustaa jäsenmaitaan poliittisesti ja viime kädessä sotilaallisesti.

Suomen armeijan sotakalusto ei yksin riitä hyökkääjää vastaan, vaan turvaksi on saatava NATOlta läntiset turvallisuustakuut. Naton jäsenenä Suomi pääsisi vihdoinkin käyttämään "uskottavaa puolustustaan" rauhaanpakottamiseen ja Kansallinen Kokoomus olisi onnellinen.

NATOn laita on niin kuin jousipyssyn. Se ei tule lopettamaan sotia.

5 kommenttia:

  1. Uskottava puolustus on se jota mahdollinen hyökkääjä uskoo käytettävän. Loputulos riippuu sitten 'olosuhteista ja maastosta' kuten isäni tapasi sanoa kun ei halunnut antaa yksiselitteistä vastausta ;-)

    Kaikki voidaan kyseenalaistaa mutta punkeilta ei tänä kesänä ole suojannut mikään.

    VastaaPoista
  2. Hoohoo

    Mitä muuta uskottava puolustus oin kuin uskonasia?

    Lillandetissa asuessani todennäköisesti selvisin kunnialla kahdestatoista puutiaisen puremasta, Yksi ehti imeä itsensä jalassani herneen kokoiseksi. Huitaisin sen vahingossa poikki ja kaivoin skalpellilla päänjämät nilkastani, jossa on vieläkin arpi. Puutiainen pyrkii kulkeutumaan ohuen ihon alueelle ja yksi pääsi minulla hyvin kiusalliseen paikkaan, josta huomasin sen vasta pissalla käydessäni.

    Jos vanhan sitaatin toistaminen sallitaan, niin muistuttaisin, että Nietzsche ehdotti rakastamaan rauhaa, mutta mieluummin lyhyt- kuin pitäaikaista, valmistautumisena uuteen sotaan. Me pöhköt idealistit vaadimme aikoinaan aseistariisuntaa, yksipuolista jopa, mutta nykyäänhän on vallalla käsitys, epätieteellinen tosin, että ihminen on sotiva eläin. Sodankäynnille on jopa luotu säännöt kuin pesäpalloilulle ikään.

    VastaaPoista
  3. Ps. Eilen oli hauska väärinlukeminen, mikä johtui tekstin pienuudesta ja huonosta näöstäni. Ihmettelin, että mistäs nyt tuuli puhaltaa, kun kirjoitat, että punikeilta ei tänä kesänä ole suojannut mikään.

    VastaaPoista
  4. Juu, kävi tuo erehdysmahdollisuus kirjoittaessa mielessä mutta aattelin että anti mennä! Ja kyllä, punkkien maihinnousua juurikin mainitsemillesi alueille olen pyrkinyt estämään. Olisivatkin punaisia nuo pirulaiset niin näkisi!

    Varmaan myös ymmärsit, että kun aiemmin suosittelin lisäpanostusta p-voimiin niin mielessäni oli jotain hornankoneita vaatimattomampaa, ehkä jotain 'hyödyllistä' Ruotsista.

    VastaaPoista
  5. Vastasin juuri Turun yliopiston puutiaistiedusteluun. Yliopisto on äskettäin saanut 60 000 euron lahjoituksen puutiaistutkimukseen ja se on ohajattu Seilin tutkimusyksikköön.

    Ymmärsin kyllä Ruotsin p-voimat ihan asiallisesti. Kun joku hastattelija kysyi taannoin joltakin kentsulta, millaista synergiaetua syntyisi suomalaisten ja ruotsalaisten sotilallisesta yhteistyöstä, hänelle vastattiin, että ruotsalaisilla on hyvät ilmavoimat, kun taas suomalaisilla on paremmat maavoimat. "Meillä on sellaiset olosuhteet", selitettiin.

    Kun SA aikoinaan vaati Pohjois-Suomen "puolustamiseen" lisää jalkaväkeä, lausahti ministeri A. Simonen sarkastisesti, että nykyisen aseteknologian aikana on samantekevää, montako ukkoa siellä puskissa kiväärin kanssa kykkii.

    Ihmettelen vieläkin Suomen nihkeyttä maamiinoista luopumiseksi. Kyllä liukumiinat näille soille ja jängille riittävät.

    Minun täytyy kyllä tunnustaa, etten ole millään tavalla sodankäynnin asiantuntija, sillä tunnen kentän ja kasarmin vain Pentti Haanpään samannimisestä kirjasta.

    VastaaPoista