keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

idän vääntöpiiri

Ennen Ville Laamasen Paavolais-kirjaa päätin lukaista toiseen kertaan Pekka Lounelan 1962 ilmestyneen Idän kääntöpiirin, jolla hän asettuu muiden maailmanmatkaajakirjailijoiden joukkoon.

Idän kääntöpiiri kertoo kirjailijan matkasta ns. kansandemokraattisiin maihin: Tshekkoslovakiaan, Unkariin, Jugoslaviaan, Bulgariaan, Romaniaan Puolaan, Eestiin. Matkan kieli oli saksa. Erityisen mieltynyt Lounela näyttää olleen Puolaan, mutta kaiken kaikkiaan hän suhtautuu pieteetillä jokaisen valtion kansallisiin ominaispiirteisiin takertumatta liiemmälti kansandemokratian tai sosialismin käsitteeseen, olematta silti kritiikitön. Hänellä oli kulttuurinen katse siinä missä Olavi Paavolaisella tai Jörn Donnerilla, mutta runsasdetaljinen ja arjessa pysyvä.

 Jotain Puolassa oli, mikä aiheutti Lounelassa pahoinvointia, nimittäin kärsimyksen museoiminen. Vaikka hän ymmärsikin Auschwitzin varoitusluonteen ja puolalaisten haluttomuuden unohtaa keskitysleirikärsimyksiä, hän sääli koululaisia, kymmenvuotiaita lapsia, joille Auschwitzissä annettiin vihan opetusta näytättämällä heille kaameita dokumenttielokuvia venäläisten sotilaiden kohtaamasta kurjuudesta. ”Heille selitetään saksalaisten pahat teot ja heitä kannustetaan säilyttämään ne polvesta polveen.”

Mielenkiintoinen yhtymäkohta tähän päivään löytyy Lounelan olettamuksesta, että itsenäisyyden käsite häviää sanakirjoista. Hän arvelee, että "yhdistyneessä Länsi-Euroopassa ei tule olemaan sanan alkuperäisessä merkityksessä itsenäisiä valtioita, vaan johtajia ja johdettavia, määrääviä piirejä ja alistettuja.” Ettei tästä vain johtuisi mieleen EU:n eräs mahdollinen kehityssuunta.

Mutta reissussa sattuu ja tapahtuu:

– Ägäsägärä, ehdotan ja kohotan lasia.
– Noin ei yleensä sanota naisseurassa, valistaa joku isännistä minua.
– Tarkoitin vain, että ägäsägärä, korjaan ja lausun sanan kauneimmalla unkarilaisella aksentillani.
– Jos kohotatte maljanne, sanokaa ägesegerä, muuten naiset ymmärtävät teidät väärin. Ägäsägärä tarkoittaa tervehdystä sille ruumiinosalle, jolla istutaan.

Päätän opettaa ensimmäiselle Suomeen sattuvalle unkarilaiselle, että tervehdys sanotaan suomeksi persehdys.

Kohotan lasini ja virkan: – Chachachachacha.  

Kuvassa Moskovan metro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti