perjantai 11. heinäkuuta 2014

hänen hirmuisuutensa

On hieman outoa, että tohtorismiehen täytyy ensin selittää lukijoille satiirin käsite voidakseen kertoa kirjailijasta humoristina. Jos lukijat eivät sitä ole kirjasta ymmärtäneet, niin turhaan ovat Huovisensa lukeneet.

Tietysti satiirin voi ottaa päätään raapien todestakin. Kun Veikko Huovinen kirjoittaa, että  diktaattorina hän tukisi taiteita ja henkisiä harrastuksia voimakkaasti, mutta jättäisi atonaalisen musiikin, absurdin teatterin ja abstraktin taiteen ilman valtion apua, voisi asiasta olla täysin samaa mieltä ilman huumorin häivääkään, kuten Perussuomalaiset kulttuuriohjelmassaan. Panu Rajala nimittääkin kirjassaan Hirmuinen humoristi Huovista perussuomalaiseksi, joskaan ei puoluepoliittisessa mielessä.

Rajalan kirjaa arvioidessaan arvostelijat toistavat kansipaperissa olevaa mainintaa henkilökuvan luomisesta, mutta jos haluaa saada Huovisesta henkilökuvaa, voi lukea vaikka hänen muistelmansa Muina miehinä. Rajalan Hirmuinen humoristi on luettelo Huovisen kirjoista ryyditettynä Rajalan omilla kritiikeillä, johtopäätöksillä ja aikalaisarvioilla. Jos kirjan hankkii luettavakseen elämäkertana, pettyy, vaikka teos elävöittääkin hieman Huovis-kuvaa.

Hienokseltaan Rajalakin tuntuu olevan sitä mieltä, että Huovinen kirjoitti pääteoksensa kirjailijauransa alkupuolella. Havukka-ahon ajattelija ilmestyi 1952. Huovisen esikoisteos oli 1950 ilmestynyt novellikokoelma Hirri.

Totta onkin, että kun kirjailijan nimi mainitaan, tulee ensimmäisenä mieleen Havukka-ahon ajattelija. Kirja edustaa lämmintä huumoria, jota ei tarvitse selittää. En osaa sanoa, olisiko Huovisella pääteosta, mutta Havukka-ahon ajattelija on hänen tuotantonsa tunnetuin.

Vastaavana esimerkkinä voisi mainita Juhani Ahon varhaistuotoon kuuluvan Rautatien, jonka taannoin huomasin Wikipediassa mainitun Ahon pääteoksena, mitä se ei tietenkään ole.

Huovinen joutui kustantajansa vaatimuksesta panemaan kirjansa uusiksi, minkä myötä teokseen ilmestyi mm. Mooses Pessin hahmo. Ahon ateljeekriitikot Elisabeth ja Armas Järnefelt panivat Ahon kirjoittamaan Rautatien uudestaan, koska heidän mielestään köyhää kansaa ei saanut ivailla. Lopputuloksena syntyi myöhempien aikojen kansakoululaisten pakkorakastama lämminhenkinen kertomus Matin ja Liisan rautatiematkasta ja sen suunnitteluun liittyneestä kärttyilystä ja mökötyksestä.

Huovisen Havukka-ahon ajattelija sisälsi hykerryttävää kansanhuumoria. Hänen myöhempi tuotantonsa tunkeutui yhteiskunnallisiin luutumiin asti ja hänen kuvauksensa neekerien ihmissyönnistä ja venäläisten vessanpöntöistä sai presidentti Kekkosen huolestumaan.

Oma osansa Hirmuisessa humoristissa on Huovisen ja Kari Suomalaisen lyhyt mutta ilmeikäs kirjeenvaihto 1950-luvun lopulla. Miesten henkistä sukulaisuutta ei käy kiistäminen, vaikka Huovisen pasifismi joutuikin törmäyskurssille Karin käsitysten kanssa sodan ja rauhan kysymyksissä ja erimielisyyttä oli vähän muustakin. Sitaatit Karin kirjeistä herättävät kyllä kysymyksen, puhuuko niissäkin hirmuinen humoristi vai arkkitaantumuksellinen ajattelija. Kari oli myös lahjakas kirjoittaja, mutta pilapiirtäjänä ainoa vertaistensa joukossa. Rajalan mielestä tämän päivän näkökulmasta Huovisen tekstit olivat rajumpia kuin Karin somalikritiikki, joka johti piirtäjän välirikkoon Helsingin Sanomien kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti