perjantai 12. syyskuuta 2014

illaksi kotiin

4 kommenttia:

  1. Ei auta, vaikka mikä ois! Noissa laivoissa ei kyllä "silmä lepää". Vaan ei auta, noihin meidänkin lapsukaisten mieli vetää. Taitaa olla koko naisväki parhaillaan menossa juuri nyt.

    hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä näistä uivista ostoparatiiseista, joissa ei välttämättä edes tiedä olevansa laivassa. Oli aikamoinen tapaus se Estonian uppoaminen. Estonian likellä on Ilmarinen, joka vei muassaan isosetäni, jota tosin en tuntenut.

      Poista
  2. Estonia oli niin iso juttu ettei sitä ensin pystynyt hahmottamaan lainkaan. Minun ensireaktioni oli harmi i-päivälehtiä kohtaan, "tota ne nyt jauhaa koko viikon ja leipovat rahaa sillä". Sitten vähitellen alkoi tajuta mistä oli kyse!

    Tsunami kohdalla kävi samoin mutta jouduin siinä eräällä tavalla 'osalliseksi' kun tyttären ystävän perhettä koeteltiin. Olen saattanut siitä kertoakin.

    hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erään Kuopion hiippakunnan seurakunnan kirkkoherra hahmotti oitis Estonian onnettomuuden julkaisemalla Savon Sanomissa yleisökirjoituksen, jossa sanoi onnettomuuden olevan Jumalan varoitus laivaristelyillä vietettävän riettaan menon johdosta. Minäkin kirjoitin, jossa vastustin jyrkästi ja perustellusti papin kantaa. Helsingin piispa Huovinenkaan ei ollut lukenut Raamattuaan ihmetellessään, missä Jumala oli tsunamin sattuessa, mutta hän sentään osallistui lähimmäistensä suruun.

      Poista