tiistai 29. huhtikuuta 2014

mathildedal


Perniössä sijaitsevalta Mathildedalin ruukkikylältä löytyy isopyörä, vaatepuoti, vanhojen tavaroiden myymälä, pienvenesatama ja yhtä ja toista muuta matkailullisesti harkittua. Kuvat ovat muutaman päivän takaa, mikä selittää niissä näkyvän vihreyden niukkuuden.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

ruukkikylä

Teijon ruukkikylässä sijaitsee suomen pienin kivikirkko ja merkittävin rokootyylinen kartano, jonka omistaa kolme perhettä. Rakennuksia ja kartanoon kuuluvaa puistoa näytetään kiinnostuneille silkasta rahasta. Kuvissa näkyy myös voimanlähteeksi padottu Teijonjoki. Masuunirakennuksessa on myynti-, näyttely- ja harrastelutiloja.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

petun potut

Pettu on paitsi hätäleivän aines, myös saari, joka on saanut asukkaan, joka pyrkii tuottamaan myyntiin perunoita ja juureksia, vihanneksia ja yrttejä. Viljelijän nimi tuo mieleen hissitehtaan. Ilmoituksen laatija on ehkä joutunut opiskelemaan pakkosuomea.

sotiemme veteraanit

Tänään vietetään veteraanipäivää. Sana sota on jäänyt ainakin kalentereista pois. En ole aikoihin antanut rahaa veteraanipäivien keräykseen, koska en ole selvillä edes siitä, monesko veteraanipolvi on jo menossa. Varsinaiset sotaveteraanit ovat vähenevä luonnonvara ja veteraanijärjestöt ovat joutuneet väen vähetessä realisoimaan omaisuuttaan, mutta keräys jatkuu ja rahaa kertyy ja sitä käytetään tietääkseni muuhunkin kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa. Eiköhän kunniavelka ole jo taloudellisesti maksettu. En tunne huonoa omaatuntoa siitä, että käytän vähät senttiseni omaksi hyväkseni. Isäni sanoi, että hermot män Suursaare valtaukses. Hän pääsi viisikymppisenä eläkkeelle.

kevät

Kevät on vuodenaika talven ja kesän välissä. Keväällä autoihin vaihdetaan kesärenkaat.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

kalastajat

Silakoita ei ongita vain Helsingin Lauttasaaren vanhalta sillalta, vaan myös Strömman vanhan kanavan museosillalta Kemiönsaaren ja Perniön välillä.

kaljaasi ja sen kaveri

Tilausristeilyalukset Rosita ja Sundbyholm.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

föri

Olen joskus aiemminkin näyttänyt kuvan tästä verrattomasta vempeleestä, uivasta kevyen liikenteen väylästä, joka ylittää joen puolessatoista minuutissa. Ennen lossin voimanlähteenä oli haloilla lämmitettävä onkapannu, mutta nyt on 75 hevosen dieselmoottori. En tiedä, onko pienoismallin hallintalaitteet tätä päivää, mutta luulen, ettei ihan kohta föristä poisteta kuljettajaa, kuten Helsingin metrojunista.

aalloilla keinuva

torstai 24. huhtikuuta 2014

lumille

Vielä ehtii laskettelemaan. Lääkärikeskus ilmoittaa: Urheillessa sattuu, Mehiläisessä tapahtuu.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

maanantai 21. huhtikuuta 2014

rannat

Vastaranta ja Majakkaranta.

laivat

Turan on talvehtinut Turussa ja vietänee ennenpitkää laiturin kyljestä Lillandetin Prostvikiin. Borella ei pääse enää Ruotsiin. Siitä on tehty majoitus- ja ravitsemisliike. Entinen koululaiva Suomen joutsen, josta kuvassa näkyvät lähinnä mastot, on museolaivana. Legedaarisessa balladissa Mikki Hiiri merihädässä Suomen joutsen kävi auttamaan, kun Mikki joutui merihätään pienellä kaarnapurrellaan.

linna

Vuonna 1941 aina ystävällismielinen naapuri tuhosi palopommeilla ikivanhan ruotsalaisen Turun linnan lähes alkutekijöihinsä, joten se jouduttiin käytännöllisesti katsoen rakentamaan uudestaan. Vanhaa kiviseinää on esillä lähinnä näytösluontoisesti. Linnaa entisöitiin ja uudistettiin sodan päätyttymisestä aina vuoteen 1988 asti. Linnassakäynnistä saattaa seurata pieni pettymyksen tunne sen osittaisen uudenaikaisuuden vuoksi. Toisaalta linna on ollut jatkuvan uudistamisen kohteena koko olemassaolonsa ajan 1200-luvulta lähtien.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

vuokkoset

Vuokkoset, leskiset, lehtiset.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

perjantai 18. huhtikuuta 2014

auran rantamilla

"Luonnon ja ihmisen yhteistyö luo kaupungit", sanoo Turussa 1932 syntynyt Pekka Lounela kirjassaan Idän kääntöpiiri. "Kotikaupunkini Helsinki on luonnolta saanut lahjaksi meren, koulukaupunkini Turku joen ja kukkuloita. Aurajoen lehmusten varjostama ranta ja Suomenlahti Kaivopuiston kallioilta katsottuna ovat parasta, mitä kaupunki voi ihmiselle antaa."

Kuvista eivät Lounelan mainitsemat lehmukset näy, vaan ne ovat tuonnempana, missä joki on kapeampi. Helsingissä voi kahvila Ursulan terassilta ja ikkunoista katsella huikaisevaa merta, Turussa voi mennä Kafe Artista kahvin ja leivoksen kera joen rannalle lehmusten alle.

Vielä annan puheenvuoron Pekka Lounelalle, jonka kolmikymppisenä 1962 kirjoittama teksti on tarkalleen myös tätä päivää:

"Valitettavasti kaupunkeja ei muovaa kehittynein äly ja paras maku, vaan pankkien, tonttihuijarien ja kunnallisvirkamiesten laskelmien lyhytnäköisyys. Helsinki sisältää kauniin kaupungin aineksia enemmän kuin moni muu paikka Euroopassa, mutta enimmäkseen on rumasti suunniteltu ja rakennettu; eikä sen pilaamiselle ole loppua nähtävissä. Turkuun olen kiinnitetty sentimentaalisemmin sitein kuin Helsinkiin. Tornitalojen paikalla kummittelevat mielessäni vaatimattomuuttaan tyylikkäät puutalot, vehreät pihat sireenimajoineen, leveät ja hiljaiset nupukivikadut."

Seuraavana vuonna häneltä ilmestyi Helsingin asuntokeskuskunta Hakan 25-vuotishistoriikki. Kirjailijankin on elettävä.Vuonna 2002 hän kuoli.

torstai 17. huhtikuuta 2014

kukin

Riihimäki on Suomen pääsiäispääkaupunki, mutta Turussapa on Narcissus pseudonarcissus -silta.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Lenholmissa

Lintutorni sijaitsee Mattholmin fladan edessä, mutta sinne rämmin myöhemmin. Vasemmalla olevan tammihaan vanhimmat puut ovat 450-vuotiaita.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

ne tulevat takaisin

Vuosi vuodelta kyhmyripari tulee takaisin samaan lahteen. Ne ovat pari- ja usein pesäpaikkauskollisia.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

maalaismarkkinat

Vaatteet rasvankäryltä haisten tulin Turun maalaismarkkinoilta, jossa maalaisuus on käsitettävä jonkin verran väljästi. Turussa markkinapaikka on Aurajoen ranta. Varsinainen kauppatori on sellaiseen liian pieni. Markkinameininki perustui keskeisesti kulinarismille. Ostin kuusi rahkamunkkia. Myynnissä oli myös Ihmeliima-nimistä ainetta. Tuotteiden alkuperästä kerrottiin kansallisin ja maakunnallisin lipuin ja muine liehukkein, mutta epäselväksi minulle jäi verokeitaana tunnetun Luksemburgin lippujen runsaus.

tavaran perässä

Antiikkia antiikkia Saaristotien varrella.