keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

vielä kirkollisissa

Pysyäkseni vielä kirkollisissa ja ruumiillisissa panen vihoviimeiset kuvat Kakskerran kirkon kulmilta. Kirkko ei ole keskiaikainen, vaan keskiaikaiseen tapaan rakennettu. Huomattavasti nuoremman kellotapulin juurella on Tamara Lundin hauta. Jotkut saattavat muistaa nimen yhteydestä Rami Sarmaston (Raimo Sulo Virtanen). Onneton autokolari synnytti yhden suomalaisista vuosisadan rakkaustarinoista. Alimmassa kuvassa on kirkkorantaa.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

kallellaan

Bonsdorff-suvun empiretyyppinen hautakappeli Kakskerran hautausmaalla on uhkaavasti kallellaan; uhkaavasti sikäli, että uhkaa pyllähtää selälleen.

seppä lepää

äiti lukee

maanantai 28. heinäkuuta 2014

utan ord

hautausmaan kalusto

herättää ikuisia ajatuksia

pakettipelto

Itella palvelee.

pastoraali-idylli

Kuva ei ihan vastaa Werner Holmbergin Ihanteellista maisemaa Norjasta vuodelta 1860, mutta täytyy tyytyä siihen mitä on. Tavallinen tallaaja näkee harvoin nautaa muualla kuin marketin lihatiskissä. Paimen on piilossa puskassa.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

perjantai 25. heinäkuuta 2014

torstai 24. heinäkuuta 2014

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

tungokseen asti

Nauvon juppirantaa.

nokkavat

Saariston metsähanhia laiduntamassa. Nämä eivät ole niitä helsinkiläisiä läpilaskuisia kakkakoneita, jotka pökälöivät kerran minuutissa.

törmäysvaara

tiistai 22. heinäkuuta 2014

maanantai 21. heinäkuuta 2014

lauantai 19. heinäkuuta 2014

torstai 17. heinäkuuta 2014

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

nälkä meil on aina vieraanamme

Suomalaisotos Turun kansainvälisiltä suurmessuilta.

auran ranta

Aurajoen ranta lehmuksineen, rakennuksineen, kahviloineen ja laivoineen on ehkä parasta, mitä kaupunki voi tarjota monille, ja Turun sinappiakin valmistetaan jälleen Turussa.

uiva juottola

tiistai 15. heinäkuuta 2014

parveke

Sikalan talo Ullanlinnassa.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

tornin juurella

kameravalvonnassa

lauantai 12. heinäkuuta 2014

perjantai 11. heinäkuuta 2014

hänen hirmuisuutensa

On hieman outoa, että tohtorismiehen täytyy ensin selittää lukijoille satiirin käsite voidakseen kertoa kirjailijasta humoristina. Jos lukijat eivät sitä ole kirjasta ymmärtäneet, niin turhaan ovat Huovisensa lukeneet.

Tietysti satiirin voi ottaa päätään raapien todestakin. Kun Veikko Huovinen kirjoittaa, että  diktaattorina hän tukisi taiteita ja henkisiä harrastuksia voimakkaasti, mutta jättäisi atonaalisen musiikin, absurdin teatterin ja abstraktin taiteen ilman valtion apua, voisi asiasta olla täysin samaa mieltä ilman huumorin häivääkään, kuten Perussuomalaiset kulttuuriohjelmassaan. Panu Rajala nimittääkin kirjassaan Hirmuinen humoristi Huovista perussuomalaiseksi, joskaan ei puoluepoliittisessa mielessä.

Rajalan kirjaa arvioidessaan arvostelijat toistavat kansipaperissa olevaa mainintaa henkilökuvan luomisesta, mutta jos haluaa saada Huovisesta henkilökuvaa, voi lukea vaikka hänen muistelmansa Muina miehinä. Rajalan Hirmuinen humoristi on luettelo Huovisen kirjoista ryyditettynä Rajalan omilla kritiikeillä, johtopäätöksillä ja aikalaisarvioilla. Jos kirjan hankkii luettavakseen elämäkertana, pettyy, vaikka teos elävöittääkin hieman Huovis-kuvaa.

Hienokseltaan Rajalakin tuntuu olevan sitä mieltä, että Huovinen kirjoitti pääteoksensa kirjailijauransa alkupuolella. Havukka-ahon ajattelija ilmestyi 1952. Huovisen esikoisteos oli 1950 ilmestynyt novellikokoelma Hirri.

Totta onkin, että kun kirjailijan nimi mainitaan, tulee ensimmäisenä mieleen Havukka-ahon ajattelija. Kirja edustaa lämmintä huumoria, jota ei tarvitse selittää. En osaa sanoa, olisiko Huovisella pääteosta, mutta Havukka-ahon ajattelija on hänen tuotantonsa tunnetuin.

Vastaavana esimerkkinä voisi mainita Juhani Ahon varhaistuotoon kuuluvan Rautatien, jonka taannoin huomasin Wikipediassa mainitun Ahon pääteoksena, mitä se ei tietenkään ole.

Huovinen joutui kustantajansa vaatimuksesta panemaan kirjansa uusiksi, minkä myötä teokseen ilmestyi mm. Mooses Pessin hahmo. Ahon ateljeekriitikot Elisabeth ja Armas Järnefelt panivat Ahon kirjoittamaan Rautatien uudestaan, koska heidän mielestään köyhää kansaa ei saanut ivailla. Lopputuloksena syntyi myöhempien aikojen kansakoululaisten pakkorakastama lämminhenkinen kertomus Matin ja Liisan rautatiematkasta ja sen suunnitteluun liittyneestä kärttyilystä ja mökötyksestä.

Huovisen Havukka-ahon ajattelija sisälsi hykerryttävää kansanhuumoria. Hänen myöhempi tuotantonsa tunkeutui yhteiskunnallisiin luutumiin asti ja hänen kuvauksensa neekerien ihmissyönnistä ja venäläisten vessanpöntöistä sai presidentti Kekkosen huolestumaan.

Oma osansa Hirmuisessa humoristissa on Huovisen ja Kari Suomalaisen lyhyt mutta ilmeikäs kirjeenvaihto 1950-luvun lopulla. Miesten henkistä sukulaisuutta ei käy kiistäminen, vaikka Huovisen pasifismi joutuikin törmäyskurssille Karin käsitysten kanssa sodan ja rauhan kysymyksissä ja erimielisyyttä oli vähän muustakin. Sitaatit Karin kirjeistä herättävät kyllä kysymyksen, puhuuko niissäkin hirmuinen humoristi vai arkkitaantumuksellinen ajattelija. Kari oli myös lahjakas kirjoittaja, mutta pilapiirtäjänä ainoa vertaistensa joukossa. Rajalan mielestä tämän päivän näkökulmasta Huovisen tekstit olivat rajumpia kuin Karin somalikritiikki, joka johti piirtäjän välirikkoon Helsingin Sanomien kanssa.


torstai 10. heinäkuuta 2014

muiston merkit

Elämä lyhyt, unohdus pitkä.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

idän vääntöpiiri

Ennen Ville Laamasen Paavolais-kirjaa päätin lukaista toiseen kertaan Pekka Lounelan 1962 ilmestyneen Idän kääntöpiirin, jolla hän asettuu muiden maailmanmatkaajakirjailijoiden joukkoon.

Idän kääntöpiiri kertoo kirjailijan matkasta ns. kansandemokraattisiin maihin: Tshekkoslovakiaan, Unkariin, Jugoslaviaan, Bulgariaan, Romaniaan Puolaan, Eestiin. Matkan kieli oli saksa. Erityisen mieltynyt Lounela näyttää olleen Puolaan, mutta kaiken kaikkiaan hän suhtautuu pieteetillä jokaisen valtion kansallisiin ominaispiirteisiin takertumatta liiemmälti kansandemokratian tai sosialismin käsitteeseen, olematta silti kritiikitön. Hänellä oli kulttuurinen katse siinä missä Olavi Paavolaisella tai Jörn Donnerilla, mutta runsasdetaljinen ja arjessa pysyvä.

 Jotain Puolassa oli, mikä aiheutti Lounelassa pahoinvointia, nimittäin kärsimyksen museoiminen. Vaikka hän ymmärsikin Auschwitzin varoitusluonteen ja puolalaisten haluttomuuden unohtaa keskitysleirikärsimyksiä, hän sääli koululaisia, kymmenvuotiaita lapsia, joille Auschwitzissä annettiin vihan opetusta näytättämällä heille kaameita dokumenttielokuvia venäläisten sotilaiden kohtaamasta kurjuudesta. ”Heille selitetään saksalaisten pahat teot ja heitä kannustetaan säilyttämään ne polvesta polveen.”

Mielenkiintoinen yhtymäkohta tähän päivään löytyy Lounelan olettamuksesta, että itsenäisyyden käsite häviää sanakirjoista. Hän arvelee, että "yhdistyneessä Länsi-Euroopassa ei tule olemaan sanan alkuperäisessä merkityksessä itsenäisiä valtioita, vaan johtajia ja johdettavia, määrääviä piirejä ja alistettuja.” Ettei tästä vain johtuisi mieleen EU:n eräs mahdollinen kehityssuunta.

Mutta reissussa sattuu ja tapahtuu:

– Ägäsägärä, ehdotan ja kohotan lasia.
– Noin ei yleensä sanota naisseurassa, valistaa joku isännistä minua.
– Tarkoitin vain, että ägäsägärä, korjaan ja lausun sanan kauneimmalla unkarilaisella aksentillani.
– Jos kohotatte maljanne, sanokaa ägesegerä, muuten naiset ymmärtävät teidät väärin. Ägäsägärä tarkoittaa tervehdystä sille ruumiinosalle, jolla istutaan.

Päätän opettaa ensimmäiselle Suomeen sattuvalle unkarilaiselle, että tervehdys sanotaan suomeksi persehdys.

Kohotan lasini ja virkan: – Chachachachacha.  

Kuvassa Moskovan metro.

piilomainontaa

Kerma ja Kahvi ovat lampaita, jotka nimellään mainostavat kahvia ja kermaa, joita saa Tuorlan kartanon kuppilasta, mutta siellä myydään myös lampaan lihasta tehtyä kestomakkaraa, joka minun suussani maistui talikynttilältä. Varhempina aikoina, kun olin vielä lapsi, valettiin kynttilät lampaarasvasta.

Ostin kokonaisen tiun vapaiden kanojen munia. Niiden ja luomukanojen välinen ero on siinä, että luomukanat eivät saa vapaasti nokkia mitä mieleen juolahtaa. Kanojen munat erottaa siitä, että puoli tiuta luomukanojen munia maksaa yhtä paljon kuin tiu vapaiden kanojen munia. Jos olisin kana, olisin mieluummin vapaa kuin luomu.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

toisilla on, toisilla ei

Radio Jerevanilta kysyttiin, onko tulevaisuuden kommunistisessa yhteiskunnassa rahaa vai ei. Radio vastasi: - Puoluelinjasta oikealle poikenneet väittävät, että on ja vasemmalle poikenneet, että ei, mutta me puoluelinjalla pysyttelevät todelliset marxilaiset tiedämme, että toisilla tulee olemaan ja toisilla ei.

On sanonta, että nuttu nurin, onni oikein. Wahlroos osasi sen. Hän halusi tulla rikkaaksi ja sen lisäksi edellytti elämältä hauskuutta. Hauskapitoon kuului myös hänen nuoruusaikainen vasemmistolaisuutensa. Kääntymyksensä aikoihin hän kertoi huomanneensa aukkoja Marxin teorioissa, erityisesti kysymyksessä lisäarvon muodostumisesta. Parturoituna ja tyylikkääksi pukeutuneena hän ilmoitti toveripiirilleenn luopuneensa kommunismista.

Kyllä Suomi Wahroosinsa kestää ja turhaa on yrittää leipoa hänestä kapitalismin arkkikonnaa, jos hän on onnistuneesti pystynyt hyödyntämään talousjärjestelmää, jossa on aukkoja siinä missä Marxinkin teorioissa. Se, että Wahlroosilla on mielialoja kiihdyttäviä mielipiteitä vaikkapa sosiaalipolitiikasta, kuuluu demokratiaan.


laivat

Hirvensalo on seitsemän kilometrin pituinen saari, joka nelikymmenluvulla liitettiin Maariasta Turkuun. Saareen asettui myös seiskarilaisia Suomenlahden uloimmalta saarelta, jonka neuvostoliittolaiset hävittivät. Sitä perua saaressa on Seiskarinkatu ja sen varrella on arkkitehti Matti Sanaksenahon suunnittelema ekumeeninen Pyhälle Henrikille omistettu taidekappeli, joka äkkiä katsottuna muistuttaa nurinkäännettyä venettä. Kappelia ei ole tarkoitettu muistomerkiksi seiskarilaisille, vaikka sellainenkin mielikuva saattaa syntyä. Se on kirkollinen tila, jossa järjestetään runsaasti taidepainoitteista ohjelmaa hartaustilaisuuksien lisäksi. Elokuussa kappelissa on Väinö Aaltosen 120-vuotisjuhlanäyttely. Väinö Aaltonen syntyi Karinaisissa kyläräätälin poikana ja muutti vanhempiensa kera seitsenvuotisena Hirvensaloon vuonna 1902. Siihen aikaan saarta nimitettiin Hirvenluodoksi. Viimeksi käydessäni kappelissa oli siellä esillä oopperalaulaja Jorma Hynnisen maalauksia. Itse kappeli on myös sisätiloiltaan arkkitehtonisesti upea ja esteettisesti poikkeuksellisen onnistunut. Siitä minulla on jo ollut kuvia esillä.

Alimmassa kuvassa Aatamin Sipin Anton laivansa partaalla Seiskarissa.