keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

kirkot

Pyhämaan kirkot entisellä pahalla maalla.

 Puinen Uhrikirkko on rakennettu vuosina 1647–1652 ja on parhaita säilyneitä 1600-luvun kirkkoja Suomessa.

 Uusi kirkko rakennettiin Ruotsin yli-intendentinviraston piirustusten mukaan harmaakivestä vanhan uhrikirkon viereen ja se valmistui vuonna 1804. Kirkon tornin päällä oli alun perin avolyhty, mutta vuoden 1908 remontin yhteydessä se uusittiin uusgoottilaista tyyliä noudatellen päättymään huippuun ja neljään pieneen kulmatorniin, mikä tekee perusluonteeltaan arkkitehtonisesti vaatimattomasta kirkkorakennuksesta hieman omituisen.

Museovirasto on määritellyt kirkot ympäristöineen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. Nämä uusgoottikirkirkot, Keuruu, Mikkeli ja H:gin Johanneksen kirkko tulevat heti mieleen, muitakin variaatoita näkee taivaanrannalla kurkottamassa, ovat jotenkin tekemällä tehtyjä, vierastan monia niistä. Nykyajan kirkoista, niitä on vaikka kenen makuun, moni ei muistuta kirkkoa lainkaan vaikka saattavat rakennuksina kivoja. Mutta rahaa niihin on pantu niin että kaiva(t)koon ex-piispa Kantola sosiaaliapua sieltä. hh

    VastaaPoista
  2. Ps. Samaa mieltä kanssasi, Museoviraston valta on noussut liian suureksi.

    VastaaPoista
  3. Länsirannikon keskiaikaiset harmaakivikirkot sopivat mukavasti maisemaan. Alunperinhän kirkonpaikat ovat olleet puuttomia, mutta nykyisin näitä kirkkoja on varsinkin kesäisin vaikea kuvata tiheän lehvästön takia. Melkein kaikki kirkot ovat kiinni toimitusten ulkopuolisina aikoina. Paavalin mukaan Herra ei asu käsintehdyissä temppeleissä, mutta olisihan noissa muuta katseltavaa. Sitä en siedä, että Museovirasto politikoi esimerkiksi kaupunkirakentamisessa. Se saattaa samassa lauseessa sekä kieltää että myöntää jonkin kohteen suojelutarpeen, jotta Isoraha voi tehdä mitä haluaa.

    VastaaPoista