maanantai 10. elokuuta 2015

ilma-alus

Tästä ilma-aluksesta tulee eittämättä mieleeni Phileas Fogg, Lontoossa asunut herrasmiesleijona, joka matkasi mailman ympäri 80 päivässä. Kuvassa näkyvän pallon korissa taidettiin kuljettaa Turussa perussuomalaisten korkeaa johtoa ns. antifasistien ulottumattomissa.

8 kommenttia:

  1. Ohhoh, Nappikuva!
    hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvastakin näkee, että lämmintä on.

      Poista
    2. Niin, totesin vain että on myös niin ilma kosteaa ettei Outin pyykki narulla kuivu.

      Poista
  2. Maalaisjärkeni sanoo, että silloin ei kannata kuivata pyykkiä narulla. Vuonna 1965 ilmestyi Mauri Sariolan dekkari Pyykki on pantu ja pysyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. mutta iltapäivällä tuli kuulemma sopivaksi mankeliin. Sariola oli hauska heppu mutta kirjat, no .. joskus vähän köpelöitä.

      Poista
    2. Ei siis tarvinnut pajuvispilällä vettä ropsia. Sariola istui ahkerasti Kolmessa kruunussa. Meikäläisen verstaalta sinne mennessä jäi väliin Savanna, joka oli Pekka Tiilikaisen paikka. Kolmessa kruunussa kaulusproletariaatin lounasruokaa olivat silakat ja lihapullat. Samalla kadulla oli myös Kolme Liisaa, jonka paikalla nyt on Alepa. Olen lukenut muutaman Sariolan, mutta en ole koskaan innostunut niistä. Paljoltihan ne olivat liukuhihnatyötä, mutta jostainhan Maurinkin oli leipänsä revittävä.

      Poista
  3. Vispilä .. kävin oikein katsomasa ja siellähän se, laverin alla saunan pukuhuoneessa. Oiskohan tuolla jo arvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jokin kotiseutumuseo on sellaisen tarpeessa.

      Joskus poliittisessa nuorisotoiminnassa järjestin Turun likellä Sauvossa metsäpolkukilpailut ja annoin porukoille tehtäväksi valmistaa rastien välisellä matkalla vispilän. Tuloksena oli toinen toistaan kummallisempia tikuista väänneltyjä sähkövatkaimen vispainosia muistuttavia viritelmiä.

      Peräti hauskoja kirjallisia vastauksia tuli myös kysymykseeni "montako munaa orava keskimäärin munii vuodessa"

      Kompakysymystäni "onko suorastaan mahdollista lehtää maapallon ympäri" ei ymmärretty. Oikea vastaus olisi ollut, että ei sen nimistä lintua ole.

      Tällaisia muistoja hurjasta ja reippaasta nuoruudestani.

      Poista