sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

kukoistus kuorestaan

Kotomaamme koko kuva ja sen ystävälliset äidinkasvot kohenivat, kun EU-rahalla päästiin rakentamaan perinnemaitokoppeja tienahteisiin. Enää lehmät, aidat, ladot ja pirtinpolulla asteleva emäntä puuttuvat. Alemmassa kuvassa oleva maitotilan päärakennus näyttää aidolta. Maitokopin emäntä pyrkii olemuksellaan aitoon maalaisuuteen.

4 kommenttia:

  1. Kyllä nuo maitokopit piristää olkoon sitten postilaatikkotelineinä tai bussipysäkkeinä. Ja pikkasen huumoriakaan ei ole koskaan pahitteeksi. Tokko ihan aitoja maitokoppeja enää onkaan jäljellä, tai mistä minä tiedän, kun vain pienessä osassa Suomeamme liikun..

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä vielä on, koppeja ja lavoja, rapistuneina tai korjattuina. Muistan lapsuudestani, kun kyläläiset kokoontuivat maitolaiturin viereen odottamaan postiautoa, josta nakattiin kirje- ja lehtipaketti laituria kohti.

    VastaaPoista
  3. Maitotonkat ovat nykyisin arvossaan. Niitä on koristeina muuallakin kuin näillä laitureilla. Itsellänikin on yksi 20 litran tonkka, johon 60-luvulla siivilöin Mansikin maitoa. Pyysin muistoksi. En olisi ostanut.

    VastaaPoista
  4. Tonkkia näkee vielä siellä sun täällä, mansikkeja ei juurikaan.

    VastaaPoista