keskiviikko 16. toukokuuta 2018

sukukokous

Koskaan ei ole lähi- ja etäissukulaisiani yhtaikaa pysyvästi koolla niin suurta määrää kuin on Kustavin kirkkomaassa.

Hautausmaalta löytyy myös kustavilaissyntyisen Volter Kilven hauta. Kilpi tunnetaan erityisesti menestysromaanistaan Alastalon salissa, jota Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikot ovat pitänet James Joycen Odysseuksen veroisena. Tulevanakin kesänä on Kustavissa heinäkuun puolivälillä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko, jossa äskettäin edesmenneen taidekriitikko Otso Kantokorvenkin oli määrä puhua.

2 kommenttia:

  1. Tähänkään pikku kirkkoon emme päässeet sisälle Kustavissa käydessämme. Kotoisan näköinen paikka sukukokoukselle. Asuuko saarella suvun eläväisiä jäseniä nykyään?

    VastaaPoista
  2. Tiedän sukua ja sukulaisia asuvan täkäläisissä saaristokunnissa ja vähän matkaa länsirannikkoa ylöspäin, mutta en ole etsinyt heitä käsiini enkä ole osallistunut sukukokouksiin. Viimeinen tätini asuu Raumalla, jos on enää kengissä. Toissa kesänä etsiessäni isoisäni isän hautaa Kustavissa kertoi ruoholeikkuria ajanut puutarhuri olleensa monien Hotasten hautajaisissa.

    VastaaPoista