tiistai 8. tammikuuta 2019

titanic

Halusin käydä katsomassa kummeksumaani kansalaisten kohtaamispaikaksi kehuttua, Oodiksi nimettyä Helsingin keskustakirjastoa, jossa kirjaston käsite on haluttu panna uusiin puihin. Käsityökerroksen puuosastolla en käynyt, vaan tyydyin rakennuksen kolmanteen kerrokseen, jota kirjataivaaksikin sanotaan. Kirjastohiljaisuutta arvostaville meteli oli tavaton. Kirjahyllyjen autius kuulemma johtui siitä, että ihmiset tapaavat palauttaa lainaamansa kirjat kaupungin muihin kirjastoihin. Avoimessa tilassa on myös kahvila ja kaikenlaisia arkkitehtonisia kommervenkkejä, jotka näyttäisivät soveltuvan lähinnä skeittailuun. Kirjasto näytti edelleen olevan turistilaumojen hallinnassa.

Ulkonäöltään rakennus muistuttaa vanhaa valtamerihöylaivaa (tosin ilman savupiippuja), jonka oikea paikka olisi ollut Helsingin etelärannassa sinä mihin Guggenheimin taideparatiisia suunniteltiin.

Kun radanvarren laatikostolla peitettiin esteetön näkymä kaupungin arvorakennuksiin, niin nyt niitä kuulemma pääsee katsomaan kirjaston terassilta silloin kuin sinne pääsee. Arvorakennuksia ei kuitenkaan ole rakennettu katsottavaksi varisten lentokorkeudelta. Asvalttitasolta katsottuna musiikkitalo on rakennettu pahimmalle mahdolliselle paikalle Kansallismuseon eteen.

Helsinkiläiset ovat saaneet sellaiset kulttuuripalatsit kuin ovat ansainneet, joten hyvä niin.

(Kuvat on otettu halpiskameralla, joten näppäily suuremmaksi heikentää niitä.)

tiistai 25. joulukuuta 2018

leppäpirkon kesäretkeltä

Indrenius on suomalainen pappissuku, jonka yksi haara aateloitiin 1854 ja korotettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa vapaaherralliseen säätyyn 1872, mutta sitä ei leppäpirkko tiedä. Sukua seuraten löytyy vapaaherratar Kyllikki Kaarina Indrenius-Zalewski (Kyllikki Forssell, s.1925), suomalainen näyttelijä.

Tku

maanantai 24. joulukuuta 2018

jouluun liittyen

Edellisellä kirkonkuvausmatkallani Aurassa ohitin Käyrän avovankilan, entisen poikakodin ja kasvatuslaitoksen, joka sivuaa Pietarissa 1890 syntyneen kuvittaja Rudolf Koivun (alkujaan Koivunen) elämää.

Orpouduttuaan kymmenvuotiaana vanhempiensa kuoltua tuberkuloosiin ja asuttuaan ensin enonsa ja sitten isoäitinsä luona Tyrväällä hän pääsi Helsinkiin kummitätinsä Maikin hoiviin Salmensaaren vapaakirkolliseen perheeseen ja sitä myöten aikanaan opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun.

Maikin puoliso, Sulo Salmensaari, toimi Käyrän kasvatuslaitoksen johtajana vuosina 1908–1912. Rudolf vietti siellä kesiä käyttäen talon asukkaita piirrostensa malleina. Hänestä kouliutui merkittävä koulu- ja lastenkirjojen kuvittaja ja satukirjailija, joka teki läheistä yhteistyötä kirjailija Raul Roineen kanssa. Hän teki myös 155 postikorttioriginaalia, joista jouluaiheiset ovat parhaillaan esillä Hämeenlinnan taidemuseossa.
Rudolf Sefanias Koivu kuoli 55-vuotiaana aivoverenvuotoon ja hänet haudattiin Salmensaaren sukuhautaan Helsingin Hietaniemeen osoitteeseen 20-18-463.

Yllä Rudolf Koivun kuvitusta Joulupukki-lehteen 1935. (Amerin Kulttuurisäätiön kokoelma Tuusulan taidemuseossa)

perjantai 14. joulukuuta 2018

tiistai 11. joulukuuta 2018

anovalle annetaan

Jon Karsten 1881-1963 (Tku)

kolkuttavalle avataan

Hugo Simberg 1873-1917

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

kalmisto

Kakskerta

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

työperäinen maahanmuutto

Hautakiveen kuvatuissa joutsenissa on poikkeuksellista lennon suunta.

Fazerin "sinisen" isä, Karl Fazer, syntyi Helsingissä 1866 sveitsiläissyntyisen turkkurin, Eduard Fazerin, kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorimpana. Isä Eduard oli kisällinvaelluksellaan päätynyt Hampuriin, mistä Helsingissä räätälimestarina toiminut Ernst Flohr palkkasi hänet turkkuriksi vuonna 1843.

lauantai 24. marraskuuta 2018

auran kirkko

Laajojen peltoaukioiden keskellä olevalla laakealla kummulla seisoo Auran (ent. Järvenojan ja Prunkkalan) selkeälinjainen, Mikael Piimäsen 1804 puusta mestaroima tasavartinen ristikirkko. Jo vuonna 1636 tällä paikalla oli kirkko, joka oli rakennettu mahdollisesti jo 1500-luvulla. Seurakunnan toinen, hirsistä salvottu pitkäkirkko, rakennettiin vuonna 1691. Kakskerran Myllykylässä on Prunkkalan toisen kirkon hirsistä salvettu asuinrakennus.

Edellisestä kirkosta on peräisin turkulaisen Yrjö Eerikinpojan 1699-1701 rakentama saarnastuoli, jonka Vapahtajaa ja apostoleita kuvaavat maalaukset on tehnyt turkulainen maalari Lauri Myra.

Kirkastusvuoritapahtumaa kuvaavan alttaritaulun on maalannut Arthur Heickel 1927. Sen alapuolista, vuodelta 1583 olevaa vanhan alttarilaitteen alaosaa, joka esittää viimeistä ehtoollista, arvellaan turkulaisen Mathias Reimanin veistämäksi.

Puuleikkauskuvan yläpuolella oli ennen Heickelin alttaritaulua kaksi öljymaalausta, joista alempi esitti Jeesuksen kastamista, hautaamista ja taivaaseenastumista, ylempi Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Tauluista ja koko vanhasta alttariseinästä saa jonkinlaisen käsityksen alimmasta, vuodelta 1885 olevasta kuvasta.

Sakastin ovenpielessä olevan rokokootyylisen kaappikellon lahjoittivat ajan tapaan 1832 seurakunnan nuoret naimattomat miehet. Kello toimii nykyaikaisella koneistolla.

Kuori-ikkunoiden aikoinaan kovasti kiistellyt lasimaalaukset ovat 1920-luvulta ja kuvaavat palavaa sydäntä ja orjantappurakruunua.

Kirkon itäsiiven katosta roikkuva laiva on 1700-luvulta, mutta ei tiettävästi votiivilaiva. Itäsiiven seinälle kiinnitetty 1600-luvulta oleva krusifiksi on kirkon vanhin esine.

Kuvan urut on vuodelta 1990.

Kirkon vieressä oleva barokkityylinen kellotapuli edustaa lounaissuomalaista tyyppiä. Sen rakentajasta ei ole varmuutta. Tapulin päätteenä olevassa viirissä on vuosiluku 1774. Tapulissa on kaksi kirkonkelloa, joista vanhempi vuodelta 1688 ja nuorempi vuodelta 1788.

Kirkkoa on remontoitu ahkerasti sekä ulkoa että sisältä. Alkuperäinen paanukatto on pellitetty.

Aura on yhden papin seurakunta, joka on jostain syystä tullut kautta aikain tunnetuksi kärhämöinnistään kirkkoherransa kanssa.

torstai 22. marraskuuta 2018

elon ja kuolon kukat


metsäkirkkoni olla saa

Turun Ruissalossa on entinen partiolaisten leirikirkko muutettu seurakunnalliseksi metsäkirkoksi, jota on käytetty vihkipaikkanakin. Tapulirakenteen symboliikka ei minulle seljennyt.

Entisenä poikaleiriläisenä tulee mieleeni entisen Poikien Keskuksen Partaharjun leirikylän metsikön Ristikiven kirkko ja erityisesti leirikylän pitkäaikainen johtaja Iso-Parta (Pentti Tapio), joka "on jo tallella siellä".

rauniohauta

Helsingin Hietaniemen hautausmaan ainoa rauniohauta kätkee alleen kenraali August von Manderstjernan (1780-1846) maisen tomun. Hän osallistui Venäjän armeijan Ranskaa vastaan käymään vuoden 1812 isänmaalliseen sotaan.

tiistai 20. marraskuuta 2018

rennosti

Pankkiiri Emil Tollander on tässä ikään kuin rennossa seurassa. Vuodesta 1913 on Svenska litteratursällskapet i Finland r.f. myöntänyt Runeberginpäivänä kirjallisuuspalkinnon hänen rahastostaan. Tänä vuonna sen sai Kjell Westö.

Veistoksen tekijää on ole selvittänyt, mutta jälki ei ole hullumpaa. Taiteessa enkeleille keksittiin siivet, jotta olennot voitiin erottaa luonnollisista henkilöistä. Häveliäisyysverhoilu yhdistää tyylikkäästi vierekkäiset elementit.

Enkelit ovat sukupuolisia vain ihmisten kuvitelmissa.

hki-hniemi

ylinen

hki-hniemi

maanantai 12. marraskuuta 2018

kentauri

hki-hniemi

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

lukusilla

Eemil Halosen mukaan.

hki-hniemi

lauantai 10. marraskuuta 2018

torstai 8. marraskuuta 2018

armonlaakson luostarikirkko


Naantalin Armonlaakson luostarin, lat. Vallis gratiae, ruots. Nådendal perustamiskirja annettiin 23.8.1443. Luostari oli kaksoisluostari, jossa nunnat ja munkit elivät yhden esimiehen alaisena.

Heti luostarin perustamisen jälkeen alettiin rakentaa kivikirkkoa, joka vihittiin käyttöön vuonna 1462. Nykyistä kirkkoa edelsi puukirkko, jonka ympärille uusi kirkko ystytettiin.

Uskonpuhdistuksen, tulipalon ja muiden onnettomuuksien seurauksena kirkon alkuperäistä sisustusta ei enää ole. Nykyinen sisustus on 1600-luvun saarnastuolia ja irtainta esineistöä lukuun ottamatta kokonaan uutta.

Luostariaikaisesta esineistöstä huomattavin on tamminen alttarikaappi, jonka alapuolella on Kristuksen pää -veistos.

Kirkon katosta roikkuu munkkien 1400-luvulla veistämä krusifiksi. Kahdesta muusta puuveistoksesta toinen on Suomessa 1400-luvun jälkipuolella valmistettu, kuollutta poikaansa sylissään pitävä Neitsyt Maria. 

Alttarikaapin paikalla ajoittain sijainneen alttaritaulun, joka kuvaa syntistä naista fariseuksen huoneessa, on maalannut R. W. Ekman.  

Värikkään renessanssityylisen saarnastuolin vuodelta 1622 lahjoittivat kirkolle Henrik Fleming ja hänen vaimonsa. 

Kalkkikiviset kaste- ja pesuallas ovat 1400-luvun lopulta tai seuraavan vuosisadan alulta. 

Barokkityyliset urut on tehnyt Kangasalan urkurakentamo 1990.

Kellotapulissa on kirkonkellot vuosilta 1698 ja 1978.

Kirkon länsiseinään on maalattu punaisella Olaus Eskelinpojan (1537-1612) enää osittain näkyvissä oleva latinankielinen muistokirjoitus, joka ennen 1860-luvulla tehtyä korjausta oli lähes täysin luettavissa. Reijo Pitkäranta on sen aiempien julkaisujen perusteella suomentanut:

(Kirjoituksen yläosa)

Kunnianarvoisan herran, Raision ja Naantalin entisen uskollisen kirkkoherran, herra Olauksen ja hänen poikansa Henrik Olauksenpojan epitafi. Herra Olaus siirtyi pois tästä kyynelten laaksosta maaliskuun 20. päivänä 1612 hoidettuaan pyhää papin virkaa 44 vuoden ajan. Hänen poikansa Henrik nukkui rauhallisesti pois Herrassa helmikuun 16. päivänä 1615.

(Kirjoituksen alaosa, joka on erotettu yläosasta koristekuviolla)
 
Tässä haudassa lepää Raision kirkkoherra Olaus, joka on jättänyt kuolleet jäsenensä kylmään maahan. Hän oli Jumalan sanan julistaja, joka opetti Korkeimman pyhiä lakeja ja ruokki lampaitaan Kristuksen autuaaksetekevällä ravinnolla. Hän oli tavoiltaan säädyllinen ja vaatimaton ja piti arvossa nuhteetonta elämää ja uskonnollisuutta. Herra Olauksella oli puhdas usko ja vilpitön mieli: hän oli rehellinen ja arvosti aitoa yksinkertaisuutta. Olaus oli 75 vuoden ikäinen harmaapäinen vanhus, kun hänet kutsuttiin taivaaseen Kristuksen luo. Tässä lepää isänsä vieressä myös Henrik, jonka ankara Kohtalo tempaisi pois kovalla kädellä. Jumalalla on näet tapana kutsua luokseen nopeammin ja ennenaikaisen kuoleman kautta ne, joita hän rakastaa. Voi! Henrik oli kahdenkymmenenseitsemän kukkeassa iässä, kun hän äkkiä menehtyi onnettomuuden seurauksena kuin keväinen ruusu. Jättäen henkensä ja sielunsa Herran käsiin Henrik lausui valittavalla äänellä viimeiset jäähyväiset. Nuorukainen erosi iloisena - -

  

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

haloset

Turun päähautausmaalla olen kuvannut Eemil Halosen hienoja veistoksia, mutta Helsingin Hietaniemen hautausmaalla on hänen tuotantoaan verrattomasti enemmän, joista ohessa otos.

Otto Mannisen hatakivelle pystytetty Eemil Halosen luoma hahmo lyyransa kera on peräti repäisevä. Vieressä lapsiaan kaitseva äitihahmo ei ole Halosen tuotantoa, vaan sen on tehnyt Viljo Savikurki, joka tunnetaan parhaiten Sokerityttö -patsaastaan Helsingin Mannerheimintien varrella sijainneen Suomen Sokerin pääkonttorin edustalla. Teos, jonka hyvin muistan, on luonnollisen kokoinen pronssipatsas tytöstä ja koirasta.

Veistoskolmikon taka-alalla tulta varjelevan naishahmon tekijästä en löytänyt mainintaa, mutta sen muotokieli voisi kertoa tekijän Eemil Haloseksi, mutta valalle en siitä mene.

Veistoksen, jossa nainen työntyy etunojaan pallon päällä, asettaen muistokiven melkoiselle koetukselle, on tehnyt lapinlahtelaiseen taiteilijasukuun kuulunut kuvanveistäjä Eino Halonen. Pekka Halonen oli hänen setänsä. Patsas valmistui 1941. Sota katkaisi samana vuonna 26-vuotiaan veistäjän uran Kuhmon Saunajärvellä jatkosodan alussa.

Alimmassa kuvassa viheraidan takaa pilkottaa Uuno Kailaan muistomerkki.

hki-hniemi