perjantai 20. heinäkuuta 2018

virvoitusta sieluille

täältä ikuisuuteen

Sanoisin, että Turun kaupungin lähivuosikymmenten historiassa on kaksi arkkitehtiä ylitse muiden, Erik Bryggman ja Pekka Pitkänen. Bryggman kuoli 64-vuotiaana 1955 ja Pekka Pitkänen tämän vuoden huhtikuun alulla 90-vuotiaana. Molemmat arkkitehdit mainitaan funktionalisteina ja kummankin päätyönä, ainakin yhtenä niistä, pidetään Turun hautausmaalla sijaitsevia siunauskappeleita, joista Bryggman suunnitteli Ylösnousemuskappelin ja Pitkänen Pyhän ristin kappelin, jota eilen kävin kameran kanssa uudelleen katsomassa.

Entiselle soranottopaikalle 1967 rakennettu kappeli edustaa tyylipuhdasta kuusikymmenluvun betoniarkkitehtuuria, jota toisaalla sanotaan betoniminimalismiksi ja toisaalla betonibrutalismiksi. Pyhän ristin kappeli on kokolailla vastakohta läheiselle Bryggmannin Ylösnousemuskappelille, jonka funktionalismi on keveästi ja kauniisti klassismiin kaartuvaa.

Astuessani taannoin Pyhän ristin kappelin suureen saliin oli ensivaikutelmani jonkinlainen juhlavuus. Ehkä olin odottanut enemmän perinteisempää arkkitehtonista retoriikkaa ja hartautta luovaa rekvisiittaa monoliittisen betonialttarin ja paljaiden betoniseinien sijaan. Kappelin valaistus on olennainen arkkitehtuurin osa, mutta luonnonvaloa voisi ehkä olla enemmän. Rakennuksessa on myös kaksi pienempää siunaustilaa.

Likellä kappelia on ylhäisessä yksinäisyydessään lähinnä puunjastusteollisuudessa ansioituneen metsänhoitaja Uuno Wilhelm Lehtisen ja hänen läheistensä hauta.

Pekka Pitkäselle soisin paremmin hoidetun haudan, mutta toisaalta työt puhuvat puolestaan, ja onhan niinkin, kuten Uuno Kailas Pyramidilaulussaan sanoo, että pyramidi pysyy ja nähdään, mutta faarao unohdetaan.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

silmänilot

Terttuselja on hyvin varhainen kukkija, jota lapsuudessani sanottiin paskanmarjapensaaksi, koska se suosi huussintakusia. Jasmiini on heinäkuinen kukkija, mutta minusta ne kukkivat tänä vuonna poikkeuksellisen varhain. Juon paljon teetä, mutta jasmiinitee ei kuulu suosikkeihini.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

majakkarantaa

Tervetuloa melanooma! Turun kuntatekniikalta on unohtunut jotain. Liikennelaitoksen pinta-alus matkalla Ruissalosta Martinsillan laituriin. Taustalla Turun linna. Uiva juottola puskee kohti Aurajokea.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

ruusupuska

Tarkasti kun katsot näet tarhurin.

sääennuste tarkentuu

että et eksyisi

tähtiin

Kaarinassa, Tuorlan kartanon mailla, Laukkavuorella, sijaitsee Turun Yliopiston observatorio ja planetaario. Nähtävää löytyy tähtitaivaan lisäksi kallioon louhitusta luolastosta.

Ensimmäinen varma maininta Tuorlasta löytyy vuodelta 1515. Tuolloin kartano kuului piispanistuimelle. Tuorlaa vastapäätä, Piikkiönlahden rannalla, sijaitsi 1300-luvulla rakennettu piispanlinna, jonka karjatilana kartano mainitaan. Katolista kirkkoa nujertaneen Kustaa Vaasan käskystä Turun linnan päällikkö Maunu Sveninpoika joukkoineen tuhosi linnan 1582. Kirkkoreduktiossa Tuorla siirtyi kruunulle, jolle se erinäisten vaiheiden jälkeen jälleen kuuluu, nyt maatalousoppilaitoksena.

Kuvatessani tähtitornia havaitsin kalliolla kasvavan runsaasti ruoholaukkaa, mistä päätellen vuori on siitä saattanut nimensä saada.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

109

perjantai 13. heinäkuuta 2018

representaatio

Paikan henki: Erik Bryggmanin Ylösnousemuskappeli ja hänen hautansa.

torstai 12. heinäkuuta 2018

pyhälle nikolaukselle omistettu

Piikkiön 1752-1755 valmistunut keskiaikaiseen tapaan rakennettu kirkko on perimätiedon mukaan osittain tehty Kuusiston piispanlinnan raunioista noudetuista kivistä. Samainen perimätieto mainitaan muutamien muidenkin Varsinais-Suomen kirkkorakennuksista, joten tietoon voi suhtautua hienoisella varauksella. Tosin mahtavasta piispanlinnasta on niin vähän jäljellä, että jonnekin sieltä on aivan varmasti kiviä kärrätty.

Kuvassa olevan kirkon suunnitteli saksilaissyntyinen Samuel Berner, joka kohosi Suomessa muurarinkisällistä Turun ensimmäiseksi kaupunginarkkitehdiksi. Hänen syntymäajastaan ei ole tietoa, mutta matkatessaan  elokuun alulla 1759 Kirkkonummelta Suitian kartanoon hän putosi hevoskärryiltä ja kuoli vammoihinsa 10.8. 

Kirkon häkellyttävän pramea alttariseinä on minusta liiaksikin kirkkotilaa hallitseva. Nykykatsannossa kömpelöhkösti maalatun alttaritaulun on taiteillut turkulainen Gustaf Lucander (1724-1805). Hän on maalannut myös kirkon lehterikuvat.

Kellotapuli on rakennettu 1810, kirkokello valettu 1787 ja ollut 1720-luvulla rakennetussa kellotapulissa.

Hautausmaalla saattaa herättää hilpeyttä ja kummastusta hautakivessä oleva titteli "varapresidentin rouva". Kiven alla on Turun hovioikeuden varapresidentti Johan Viktor Havun puolison maisen matkan pää.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

näkyviin tuleminen

Paimion Maljamäen kylän tienahteessa töröttää yksinäinen keltamullalla maalattu torppa, jota viimeisenä asutti Paimion viisaaksi sanottu pienviljelijä August (Aku) Wilhelm Pyölniittu (1887–1979) poikamiehenä yhdessä naimattomien sisartensa Idan ja Olgan kanssa. Akun kuoltua korkeassa iässä Paimion kunnalliskodissa perhekunnan viimeisenä hänen jäämistönsä joutui valtiolle ja valtiolta Paimion kaupungille. Tyhjilleen jääneen tilan talousrakennukset purettiin ja asuinrakennuksesta tehtiin 1980-luvulla August Wilhelm Pyölniitun henkilöhistoriallinen museo, minkä mahdollisti Akun jälkeensä jättämä runsas esineistö ja uskomaton määrä käsin ja koneella kirjoitettuja tekstejä. Yksin päiväkirja käsittää tuhat sivua ja muu tuotanto noin 10 000.

Aku oli originelli, mutta ei sentään kylähullu, vaikka ikiliikkujaa kehittelikin. Hän oli itseoppinut kansanmies, Kansanvalistusseuran kauko-opiskelija numero 1, joka oli kiinnostunut unista, keksinnöistä, siveellisyys- ja raittiusaatteesta, tähtitieteestä, fysiikasta, matematiikasta, uskonnosta, politiikasta... Hän olisi halunnut työskennellä kokopäiväisesti näiden rakkaiksi kokemiensa asioiden parissa ja kärsi siitä, että oli elinkeinokseen sidottu turpeeseen. Elämänsä aikana hän keräsi noin kahdentuhannen teoksen kirjaston.

Aku astui tilan isännyyteen 30-vuotiaana  isänsä, Otto Kustaanpojan, kuoltua 1917. Äiti Johanna oli kuollut jo 1910, minkä jälkeen 20-vuotias Ida ja 15-vuotias Olga olivat huolehtineet talon naistentöistä. Syyskuun lopulla 1915 Aku kertoo uudesta perheenjäsenestä: "Lauantaina meille tuotiin  elätettäväksi 7-vuotias Arvi-poika."

Akun Ida-sisar oli hengellisesti orientunut ja piti 28 vuotta pyhäkoulua, mistä seinällä olevat ripusteet kertovat. Myös nuori Aku oli tunnustuksellinen kristitty ja luki ahkerasti Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta ja piti pyhäkoulua, mutta havaitsi ennen pitkää, ettei voinut tieteellisissä pohdinnoissaan turvautua Raamattuun lähdekirjana, joskin usko raamatun arvovaltaan, epäilystä huolimatta, pysyi hänellä pitkään lujassa.

Vuosille 1911-12 asettuvassa varhaisessa elämäkertakirjoitelmassaan hän 25-vuotiaana kertoo: 
"Wuonna 1904 luin Tigerstetin Geologiaa. Siitä asti olen pitänyt polveutumisoppia luonnollisena asiana ja uskonut kaikkialla tapahtuvaan kehitykseen parempaan päin. Wuonna 1905 katosivat viimeisetkin epäilykset Raamatun auktoriteetista. Keksin teorian, joka osoittaa Raamatun ja tieteen välisen ristiriitaisuuden näköhäiriöksi."

Uusien keksintöjen tekemisen Aku koki varsinaiseksi elämäntehtäväkseen, mutta hänen keksintönsä eivät edenneet paperille kirjattuja ajatuksia ja piirrelmiä pidemmälle. Eräs merkillisimmistä oli naisten käyttöön tarkoitettu, kehon alaosaan  kiinnitettävä, ajastimella toimiva turvavaruste, jonka tarkoituksena oli väkisinmakaamisen estäminen ja prostituution ja sukupuolitautien vähentäminen.

”Rakastan yksinäisyyttä”, Aku kirjoittaa. ”Olen lukenut noin 300 nidosta Paimion kirjastosta.”
Päiväkirjassaan hän mainitsee ainoaksi ystäväkseen yli kaiken kirjoituspaperin. Hänen ajattelunsa poikkeuksellinen omaperäisyys johtui varmaan  siitäkin, ettei hän näytä juurikaan hakeneen tai saaneen responssia mietteilleen muusta kuin kirjallisuudesta. Tekstejään hän sai julki ainakin Turun Sanomissa, Herättäjässä, Yhteishyvässä ja kulttuuripoliittisessa Ajassa. Kaiken vapaa-aikansa hän pyrki käyttämään lukemiseen ja kirjoittamiseen. Hänen isänsä oli luku- ja kirjoitustaidoton. Johanna-äiti osasi lukea ja kirjoittaa "jollain lailla".

Vuosittain järjestetään heinäkuun lopulla kotiseututapahtumana August Pyölniittu-päivä. Tänä vuonna tilaisuudessa luetaan Akun kirjoituksia vuosilta 1907–1917. Ne on koottu kirjaksi, joka on otsikoitu  Akun sanoin ”Näkyviin tuleminen”, mikä Akulla tarkoitti tunnetuksi tulemista.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

muikkukukkoa porokylästä

Pohjois-Karjalan ja Savon kalakukoilla on yhteinen esiäiti, mutta savolaista kalakukkoa ei viipaloida, vaan siitä leikataan liisteitä sitä mukaa kuin syönti edistyy. Jollei muuten saa verisuoniaan tukkoon, niin rasvaiset liisteet voilla pakusti voideltuina saattavat auttaa. Terveysintoilijoille valmistetussa kalakukossa on siankylki korvattu rypsiöljyllä.

Pohjois-Karjalassa sijaitseva Porokylä on Nurmeksen kaupungin toinen keskustaajama, joka sai nimensä 20. heinäkuuta 1891 sattuneen suurpalon seurauksena, jolloin iso osa kirkonkylästä paloi poroksi.

Kuvan hieman epäortodoksisesti valmistetun muikkukukon siivusta lähetti Ville.

torstai 28. kesäkuuta 2018

katukauppiaat

nuotanvetäjät

Naantalin nielaisema Rymättylä tunnettiin aikoinaan talvisesta nuotanvedosta, nykyään varhaisperunasta. Kuvassa Raimo Äijälän nuotanvetäjät-patsas vuodelta 1977.