torstai 12. heinäkuuta 2018

pyhälle nikolaukselle omistettu

Piikkiön 1752-1755 valmistunut keskiaikaiseen tapaan rakennettu kirkko on perimätiedon mukaan osittain tehty Kuusiston piispanlinnan raunioista noudetuista kivistä. Samainen perimätieto mainitaan muutamien muidenkin Varsinais-Suomen kirkkorakennuksista, joten tietoon voi suhtautua hienoisella varauksella. Tosin mahtavasta piispanlinnasta on niin vähän jäljellä, että jonnekin sieltä on aivan varmasti kiviä kärrätty.

Kuvassa olevan kirkon suunnitteli saksilaissyntyinen Samuel Berner, joka kohosi Suomessa muurarinkisällistä Turun ensimmäiseksi kaupunginarkkitehdiksi. Hänen syntymäajastaan ei ole tietoa, mutta matkatessaan  elokuun alulla 1759 Kirkkonummelta Suitian kartanoon hän putosi hevoskärryiltä ja kuoli vammoihinsa 10.8. 

Kirkon häkellyttävän pramea alttariseinä on minusta liiaksikin kirkkotilaa hallitseva. Nykykatsannossa kömpelöhkösti maalatun alttaritaulun on taiteillut turkulainen Gustaf Lucander (1724-1805). Hän on maalannut myös kirkon lehterikuvat.

Kellotapuli on rakennettu 1810, kirkokello valettu 1787 ja ollut 1720-luvulla rakennetussa kellotapulissa.

Hautausmaalla saattaa herättää hilpeyttä ja kummastusta hautakivessä oleva titteli "varapresidentin rouva". Kiven alla on Turun hovioikeuden varapresidentti Johan Viktor Havun puolison maisen matkan pää.

5 kommenttia:

  1. Ilmeisesti ei katolista perua olevia Pyhälle Nikolaokselle omistettuja kirkkoja Suomessa ole monta, ortodoksisia enemmän. Kiinnitin myös huomiota erikoiseen alttariseinän maalaukseen, saarnatuolin taustaseinällä ehkä on ollut samantyylinen, jota ei ole restauroitu. Eri tyylien sekoittamisesta samassa kirkkotilassa tulee levoton olo. Tiedätkö onko tuo seinäsyvennyksessä oleva hahmo itse nimikkopyhimys? Jos on, sekin on erikoisin koskaan vastaan tullut P. Nikolaos-hahmo.

    VastaaPoista
  2. Saarnastuolin takaa on otettu maalin alta esille verhomaalaus ja sitä on restauroitu, mutta kovin himmeä se on. Myöhäisgotiikkaa edustavan kirkon sisätila on jotensakin erikoinen tyylillinen sekoitus valaisimia ja empiretyylistä kaappikelloa myöten. Kirkko on saamassa uudet urut päätyikkunan eteen. Katolisen ajan esineistöä näytti olevan vain tuo seinäsyvennyksessä askeltava munkki, joka ei kuvanne P. Nikolaosta, joka kylläkin eli luostariveljenä, mutta ei munkkina. Nikolaos syntyi n. 270 ja valittiin Myran piispaksi n. 300.

    VastaaPoista
  3. Poikkeuksellisen kaunis alttariseinä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä sitä saarnaa kuunnellessa kelpaa katsella.

    VastaaPoista
  5. I see your blog daily, it is crispy to study.
    Your blog is very useful for me & i like so much...
    Thanks for sharing the good information!
    ดูหนัง

    VastaaPoista